Minun versioni kerhot Lausteen, Maarian ja Paattisten kirjastoissa alkavat taas syksyllä 2015!

Minun versioni!

Minun versioni -kerhossa katsotaan elokuvia tai luetaan kirjoja, ja tehdään niistä omia versioita piirtäen, esiintyen, kirjoittaen tai kuvaten. Kirjoja, elokuvia, televisio-ohjelmia ja verkkosivuja käytetään materiaalina oman analyysin, oman mielipiteen ja ennen kaikkea oman version muodostamiseen. Näytelmä voi muuntua sarjakuvaksi, lastenkirja veistokseksi ja elokuva kertomukseksi tai piirrokseksi.

Esimerkiksi kirjoihin perustuviin elokuvaversioihin tutustuminen rohkaisee tekemään omia versioita ja ymmärtämään, etteivät hittielokuvat, -kirjat ja -pelit ole syntyneet tyhjästä. Teosten taustalla on aina suuri joukko tekijöitä ja osaajia, ja osaajaksi voi myös itse tulla kokeilemalla ja harjoittelemalla.

Kerho on maksuton ja suunnattu erityisesti 9–12-vuotiaille koululaisille.

Kerho kokoontuu syksyllä Paattisten kirjastossa tiistaisin klo 14 – 15.30 ajalla 8.9. – 8.12.2015. Syyslomaviikolla (13.10.) ei ole kerhoa. Kevätlukukaudella kerho aloittaa taas 12.1.Lisätiedot: kerhon ohjaaja Salla Tuukkanen, puh. 050 3203120, salla.tuukkanen(ät)gmail.com 

Kerho kokoontuu syksyllä Maariassa torstaisin klo 14 – 15.30 ajalla 10.9. – 10.12.2015. Syyslomaviikolla (15.10.) ei ole kerhoa. Kevätlukukauden päivämäärät ilmoitetaan myöhemmin. Lisätiedot: kerhon ohjaaja Salla Tuukkanen, puh. 050 3203120, salla.tuukkanen(ät)gmail.com

Kerho kokoontuu syksyllä Lausteella maanantaisin klo 14.30 – 16.00 ajalla 21.9. – 23.11.2015. Syyslomaviikolla (12.10.) ei ole kerhoa. Kevätlukukauden päivämäärät ilmoitetaan myöhemmin. Lisätiedot: kerhon ohjaaja Elina Battarbee, puh. 041 5451724, elina.battarbee(ät)gmail.com

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s