Syksyn 2015 ohjelma – tervetuloa mukaan!

Minun versioni –kerhon ohjelma, syksy 2015: Paattinen, Maaria ja Lauste

Ohjelma on alustava, pieniä muutoksia voi tulla syksyn kuluessa.

Paattinen. Ohjaajana Salla Tuukkanen

 Ti 8.9. klo 14–15.30 Arvoitusten kerta. Tutustutaan muun muassa maailman kuuluisimman etsivän Sherlock Holmesin arvoituksiin. Jokainen laatii oman arvoituksen ja niitä ratkotaan yhdessä.

Tti 15.9. klo 14–15.30  Yhtä tragediaa! Tutustutaan erilaisiin versioihin Willian Shakespearen Hamletista ja siitä irroitetuista kuuluisasta sitaatista.

 Ti 22.9. klo 14–15.30 Toteutetaan iPadien avulla valokuvasarjakuvana oma versio Hamletista. Sarjakuvan työstäminen aloitetaan suunnittelulla ja käsikirjoittamalla parina tai ryhmässä.

Ti 29.9. klo 14–15.30  Hamlet sarjakuvan toteutus ja esittely.

Ti 6.10. klo 14–15.30 Vaihtoehtoinen karttapallo. Tutustutaan erilaisiin maailmankuviin Pannukakusta päärynäksi – miten maailmaa on ennen nähty -kirjan ja erilaisten karttojen kautta. Suunnitellaan oma maailma kirjoittamalla pareissa tai ryhmässä.

 Ti 20.10. klo 14–15. Verkkosivuversiot. Tutustutaan erilaisiin nuorille suunnattuihin sivustoihin ja sosiaalisiin medioihin. Aloitetaan oman verkkosivukokonaisuuden suunnittelu piirtämällä ja kirjoittamalla.

 Ti 27.10. klo 14–15.30 Jatketaan oman verkkosivun työstämistä. Tutustutaan toistemme sivuihin.

Ti 3.11. klo 14–15.30 Seikkaillen animaation maailmassa. Katsotaan elokuva Urhea.

Ti 10.11. klo 14–15.30 Suunnitellaan elokuvan maailmaan oma hahmo ja kirjoitetaan dialogitekstiä sen ja elokuvan hahmojen kohtaamisesta.

Ti 17.11. klo 14–15.30 Katoamisilmoituksia. Tehdään videouutislähetys, jossa kuulutetaan kadonneita asioita.

Ti 24.11. klo 14–15.30 Suurennuslasit esiin! Katsotaan elokuva Lasse-Maijan etsivätoimisto Von Bromsin salaisuus.

Ti 1.12. klo 14–15.30 Suunnitellaan ja rakennetaan oma taikaesine.

Ti 8.12. klo 14–15.30 Pikkujoulut! Joulupukin vaihtoehtoinen elämä: tutustutaan Joulupukki kesälomalla -sarjakuvakirjaan ja kirjoitetaan pukin postikortteja.

Maaria. Ohjaajana Salla Tuukkanen

To 10.9. klo 14–15.30 Arvoitusten kerta. Tutustutaan muun muassa maailman kuuluisimman etsivän Sherlock Holmesin arvoituksiin. Jokainen laatii oman arvoituksen ja niitä ratkotaan yhdessä.

To 17.9. klo 14–15.30 Yhtä tragediaa! Tutustutaan erilaisiin versioihin Willian Shakespearen Hamletista ja siitä irroitetuista kuuluisasta sitaatista.

To 24.9. klo 14–15.30 Toteutetaan iPadien avulla valokuvasarjakuvana oma versio Hamletista. Sarjakuvan työstäminen aloitetaan suunnittelulla ja käsikirjoittamalla parina tai ryhmässä.

To 1.10. klo 14–15.30 Hamlet-sarjakuvan toteutus ja esittely.

To 8.10. klo 14–15.30 Vaihtoehtoinen karttapallo. Tutustutaan erilaisiin maailmankuviin Pannukakusta päärynäksi – miten maailmaa on ennen nähty -kirjan ja erilaisten karttojen kautta. Suunnitellaan oma maailma kirjoittamalla pareissa tai ryhmässä.

To 22.10. klo 14–15.30 Verkkosivuversiot. Tutustutaan erilaisiin nuorille suunnattuihin sivustoihin ja sosiaalisiin medioihin. Aloitetaan oman verkkosivukokonaisuuden suunnittelu piirtämällä ja kirjoittamalla.

To 29.10. klo 14–15.30 Jatketaan oman verkkosivun työstämistä. Tutustutaan toistemme sivuihin.

To 5.11. klo 14–15.30 Seikkaillen animaation maailmassa. Katsotaan elokuva Urhea.

To 12.11. klo 14–15.30 Suunnitellaan elokuvan maailmaan oma hahmo ja kirjoitetaan dialogitekstiä sen ja elokuvan hahmojen kohtaamisesta.

To 19.11. klo 14–15.30 Katoamisilmoituksia. Tehdään videouutislähetys, jossa kuulutetaan kadonneita asioita.

To 26.11. klo 14–15.30 Suurennuslasit esiin! Katsotaan elokuva Lasse-Maijan etsivätoimisto Von Bromsin salaisuus.

To 3.12. klo 14–15.30 Suunnitellaan ja rakennetaan oma taikaesine.

To 10.12. klo 14–15.30 Pikkujoulut! Joulupukin vaihtoehtoinen elämä: tutustutaan Joulupukki kesälomalla -sarjakuvakirjaan ja kirjoitetaan pukin postikortteja.

Lauste, Ohjaajana Elina Battarbee

Lauste ma 21.9. klo 14.30–16.00

  1. Arvoitusten kerta. Tutustutaan muunmuassa maailman kuuluisimman etsivän Sherlock Holmesin arvoituksiin. Jokainen laatii oman arvoituksen ja niitä ratkotaan yhdessä.

Lauste ma 28.9. klo 14.30–16.00

  1. Yhtä tragediaa! Tutustutaan erilaisiin versioihin Willian Shakespearen Hamletista ja siitä irroitetuista kuuluisasta sitaatista.

Lauste ma 5.10. klo 14.30–16.00

  1. Toteutetaan iPadien avulla valokuvasarjakuvana oma versio Hamletista. Sarjakuvan työstäminen aloitetaan suunnittelulla ja käsikirjoittamalla parina tai ryhmässä.

Lauste ma 12.10. klo 14.30–16.00

  1. Hamlet sarjakuvan toteutus ja esittely.

Lauste ma 19.10. klo 14.30–16.00

  1. Vaihtoehtoinen karttapallo. Tutustutaan erilaisiin maailmankuviin Pannukakusta päärynäksi – miten maailmaa on ennen nähty -kirjan ja erilaisten karttojen kautta. Aloitetaan oman maailman suunnittelu kirjoittamalla pareissa tai ryhmässä.

Lauste ma 26.10. klo 14.30–16.00

  1. Askarrellaan kolmiulotteinen malli omasta maailmasta.

Lauste ma 2.11. klo 14.30–16.00

  1. Verkkosivuversiot. Tutustutaan erilaisiin nuorille suunnattuihin sivustoihin ja sosiaalisiin medioihin. Aloitetaan oman verkkosivukokonaisuuden suunnittelu piirtämällä ja kirjoittamalla.

Lauste ma 9.11. klo 14.30–16.00

  1. Jatketaan oman verkkosivun työstämistä. Tutustutaan toistemme sivuihin.

Lauste ma 16.11. klo 14.30–16.00

  1. Seikkaillen animaation maailmassa. Katsotaan elokuva Urhea.

Lauste ma 23.11. klo 14.30–16.00

  1. Suunnitellaan elokuvan maailmaan oma hahmo ja kirjoitetaan dialogitekstiä sen ja elokuvan hahmojen kohtaamisesta.
Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s